Rahapelit ja urheiluseurojen tulot

Online rahapelejä tarjoavat yhtiöt, siis vedonlyöntisivustot ja nettikasinot ovat merkittävä sponsoritulojen lähde urheiluseuroille, maissa joissa tämä sallittua.

Englannissa, jalkapallon ja nykymuotoisen vedonlyönnin kotimaassa yhteistyö on ollut tiivistä pitkään. Viimeisimpänä näihin rahoihin pääsivät käsiksi ruotsalaiset urheiluseurat maan pelimarkkinoiden vapautuessa vuoden 2019 alussa.

Sellaiset ruotsalaistaustaiset rahapeli-brändit kuin Betsson ja Unibet (Kindred Group) olivat toki tukeneet urheilua useilla markkinoilla jo tätä ennen, mutta nyt myös kotimaan markkinat ovat avoinna. Unibet ryhtyikin sekä Allsvenskanin että Superettanin, eli kahden ylimmän jalkapallon sarjatason pääsponsoriksi. Betsson puolestaan luottaa jääkiekkoon, ja sponsoroi jatkossa SHL:ää eli jääkiekon pääsarjaa.

Svenska Spel oli pitkään Ruotsissa Suomen Veikkausta vastaavassa asemassa, jalkapalloa se ehti maassa sponsoroida peräti 85 vuotta. Toiminta ei toki päättynyt, ja yhtiö jatkaa esimerkiksi lottopelien tarjoamista. Suurille urheiluseuroille yksityisten rahapelien tarjoukset olivat kuitenkin houkuttelevampia. Unibetin 12-vuotinen sopimus tuo jalkapalloiluun tietojen mukaan jopa 170 miljoonaa euroa.

Rahapelien sponsorirahat eivät maailmalla keskity pelkästään suurimpiin lajeihin. Esimerkiksi Betssonin urheilulähettiläisiin kuuluu myös muun muassa MMA eli vapaaottelijoita ja uimareita. Myös uudet lajit kiinnostavat, suosiotaan huimasti kasvattanut Eurheilu etunenässä.

Lajin huippuihin kuuluvan Ninjas in Pyjamas-joukkueen pääsponsori on vedonlyöntijätti Betway. Suomalainen ENCE siirtyi vuonna 2018 Veikkauksen leiriin. Aiemmin tiimiä tuki NordicBet, mutta tämä nähtiin ongelmalliseksi Suomen rahapelilainsäädännön kannalta. Uusille nettikasinoille kanava on kuitenkin edelleen tärkeä bränditunnettuuden vuoksi.

Täysin ongelmaton rahapelien ja urheilun yhteys ei ole. Osa yhtiöistä onkin tietyillä markkinoilla jo rajoittanut omaa näkyvyyttään. Taustalla on huoli että liian päällekäypä mainonta saattaa kiihdyttää vaatimuksia alan sääntelystä. Esimerkiksi Valioliigan paidoissa eurooppalaiset yhtiöt ovat pitkälti väistyneet aasialaisten vedonlyönti- ja casinoyhtiöiden tieltä.

Markkinat kuitenkin liikkuvat eri suuntiin eri alueilla. Yhdysvalloissa on useissa osavaltioissa viime vuosina liberalisoitu online rahapelaamista. Tämän mahdollisti korkeimman oikeuden päätös vuodelta 2018 joka kumosi 1992 säädetyn tiukan lain.

USA:ssa rahapelit ovat pitkään olleet Las Vegasiin sijoittuneiden yhtiöiden hallussa, mutta moni näistä tarjoaa nykyisin vedonlyöntiä ja kasinopelejä myös internetin välityksellä.

Muun muassa MGM Resorts solmi sopimuksia NHL:n, NBA:n ja MLB:n kanssa heti kun se tuli mahdolliseksi. Amerikkalaisen jalkapallon NFL:n kumppani puolestaan on Caesars. Vedonlyöntiyhtiöitä nähdään jatkossa myös NASCAR-autojen teippauksissa.

Alalla toimivien tahojen mukaan myös Suomeen olisi tulijoita, jos täällä päätettäisiin siirtyä rahapelien osalta lisenssijärjestelmään. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tekemän tutkimuksen mukaan seurat uskovat että tämä lisäisi huippu-urheilun sponsorituloja (tutkimus on ladattavissa pdf-muodossa osoitteesta https://www.lts.fi/liikunta-tiede/vertaisarvioidut-tutkimusartikkelit.html).

2022 tämä, jopa hieman yllättäen, avautui todennäköiseksi tulevaisuudenkuvaksi myös Suomessa. Lisenssijärjestelmän kannattajiksi on suurista puolueista jo ainakin Kokoomus julistautunut.